Tulevaisuuden oppimistapana yhdessä oppimista korostetaan yhä vahvemmin. Monissa tutuissa pedagogisissa malleissa (esim. Pbl, Tutkiva oppiminen, Projektioppiminen) on opiskelijoiden keskinäinen vuorovaikutus oppimisessa ollut jo pitkään eräänä lähtöolettamuksena. Vuorovaikutuksen ajateltiin sujuvan luonnostaan hyvin. Yhdessä oppiminen näyttää kuitenkin sisältävän monia haasteita, koska se on aina vain uusi haltuun otettava alue paremman oppimisen tavoittelussa.

Pasi Sahlberg kirjoittaa kolumnissaan (Opettaja 1, 2016) digitalisaation aiheuttamista, tutkimusten esiin tuomista ongelmista oppimisessa. Niitä ovat pinnallisuus ja pirstaleisuus sekä ajattelun taitojen oppimisen hidastuminen. Hänen mukaansa mahdollisten digitalisaation haittavaikutusten vähentämiseksi kouluissa tulisi lisätä kirjojen lukemista, empatian oppimista, oman itsensä etsimistä ja yhteistoiminnallisuutta. Yhdessä oppiminen lisää motivaatiota, tuottaa parempia oppimistuloksia sekä kehittää taitoja ajatella ja tehdä yhdessä.

Oppimiskulttuurissa vuorovaikutuksella ja sen laadulla on väliä, jotta yhdessä tekemisestä on hyötyä ja jotta voidaan sanoa, että tuotos on rikastunut jokaisen ajattelusta. Vuorovaikutus ja asioiden käsittely jää helposti kapeaksi ja pinnalliseksi, monologisen toteavaksi, niin sanottujen yksiselitteisten, nopeasti esitettyjen totuuksien kertomiseksi. Keskustelu oppimistilanteessa liikkuu usein kohteliaisuuskentässä ja harvoin edetään fragmentoivaan (hajoittavaan) keskusteluun tai ylletään joko aidosti pohtivaan tai luovaan dialogiin. (ks. Isaacs 1996; Yhdessä ajattelemisen taito) Mukavalta tuntuva ryhmä on usein tehoton pintaa syvemmältä pohdittujen uusien ratkaisujen tuottamisessa. Asioiden käsittelyssä ei ole päästy kohteliaisuuskenttää pitemmälle eikä osallistujien ainutlaatuisia näkökulmia voida silloin käyttää hyväksi ongelmanratkaisussa. Tällaiset tavat eivät vastaa reaalimaailman autenttisten ongelmien käsittelyn ja ratkaisemisen moniulotteisiin tarpeisiin.

Yhdessä oppimisen taito, digiajan moninaisia oppimisyhteisöjä ajatellen on seurausta kehittymisprosessista, jossa on tiedostavasti tavoiteltu dialogisempaa osallistumista ja jossa jokainen osallistuja ymmärtää oman osallistumisensa merkityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Dialogisessa oppimisyhteisössä yhdessä oppiminen perustuu symmetriseen osallistumiseen, kontribuutioiden tasaisesti jakautuvaan määrään ryhmässä. Symmetristä osallistumista harjoitellaan ja siihen kouliinnutaan vähitellen, temperamenttityypit huomioon ottaen. Pohjimmiltaan symmetrian toteutuminen keskustelussa nojaa eksistentiaalisen vertaisuuden oivaltamiseen. Tämän jälkeen kukaan ryhmässä ei jätä kantamatta korttaan kekoon, koska hän tuntee myös vastuunsa yhteisessä tiedonluomisessa. On sisäistynyt ajatus, että dialogissa, aidosti kollektiivisesti tuotettuna, asiat saavat syvempiä merkityksiä ja laajempia sovellusmuotoja.

Symmetristä osallistumista oppimisyhteisössä voi harjoitella esimerkiksi dialogisen menetelmän, Keskusteluliput avulla ( ks.  http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/method_c1.htm ). Menetelmän kautta opitaan säätelemään omaa osallistumista keskustelussa ja tiedonluomisessa niin, että jokainen puhuu ja kuuntelee myös toisen puhetta. Tarkoituksena on sisäistää vuoroin puhumisen ja vuoroin kuuntelemisen rytmi. Menetelmä opettaa myös sitoutumaan ja ottamaan vastuuta yhteisestä tavoitteesta. Symmetrian oppiminen edellyttää harjoittelun riittävää toistamista. Keskustelussa vikkelästi reagoivat oppivat ”jarruttamaan” tai antamaan tilaa, hitaammin lämpiävät aktivoituvat mukaan nopeammin ja passiiviset tarttuvat keskusteluun aiempaa herkemmin. Symmetrian oppiminen tarkoittaa samalla melkoista itsetuntemuksen lisäämistä ja henkistä kasvua.

 

 

Mainokset