Digilearnit kiittää ja jatkaa matkaa

Avainsanat

badge, johtaminen, kieltenopetus, kiittäminen, koulutusvienti, matka jatkuu, tulevaisuus, tutkimus, verkostoissa oppiminen, verkostoituminen, verkostot, yhteistyö

Hei Digilearnit -blogin lukijat!

Purskeinen ja verkostomainen työ on vienyt meitä viime kuukausina vauhdilla moniin uusiin kuvioihin ja myös Digilearnit -blogi sulautuu osaksi Hämeen Ammattikorkeakoulun Digi-HAMK -blogia. Tässä blogissa HAMKin asiantuntijat kirjoittavat käytännönläheisiä ja mukavasti mukaan napattavia kirjoituksia digitaalisuudesta. Tervetuloa seuraamaan!

Tutustu myös kirjoituksiimme ja HAMK Unlimited -verkkolehdessä ja tarjoa rohkeasti omiakin kirjotuksiasi julkaistavaksi! Jatkamme digiteemojen kehittelyä myös yhdessä opettajaopiskelijoidemme kanssa, esimerkkinä Oppimisen digiagentit -kokoelma HAMK Unlimitedissa.

Taina Juurakko-Paavola johtaa DigSkriv-täydennyskoulutushanketta, jossa kehitetään ruotsin kielen opettajien valmiuksia ohjata lukio- ja korkeakouluopiskelijoita digitaalisia välineitä ja ympäristöjä käyttäen. Tervetuloa seuraamaan hankkeen blogia täältä!

Helena Aarnio jatkaa bloggaamista dialogiosaamisesta teemalla ”Tarinat dialogiosaamisen kehittämisessä” Dialogitori-blogissaan. Tule mukaan torille kuuntelemaan, keskustelemaan ja ihmettelemään!

Opettajakorkeamme johtaa myös laajaa yhteiseurooppalaista kehittämistyötä “Empowering ePortfolio Process”. Jos uudenlainen, dynaaminen ja innostava tapa käyttää eportfolioita arvioinnissa ja ohjaamisessa on sinun juttusi, seuraa tämän hankkeen blogia. Mukana muun muassa hankkeen valmentajan Anne-Maria Korhosen bloggauksia.

Jaana Kullaslahti jatkaa HAMKin digiosaamisen kehittäjänä ja korkeakoulupedagogiikan asiantuntijana useissa kansallisissa kärkihankkeissa. Häneltä voi kysyä lisätietoa runsaasti kiinnostusta ja innostusta herättäneestä digitaalisten osaamismerkkien käytöstä oppivan organisaation kehittämisessä. (etunimi.sukunimi@hamk.fi)

Jatkamme edelleen myös tutkimustyötä ja tavoitteenamme on julkaista monenlaisia tuotoksia – sekä käytäntölähtöisiä selvityksiä, raportteja, blogeja ja kolumneja että myös tieteellisiä julkaisuja. Tutustu esimerkiksi Sanna Ruhalahden tuoreeseen tutkimukseen opiskelijoiden motivoinnista verkkoympäristöissä. Sannan muita tutkimusintressejä löydät täältä.

Opettajankoulutuksemme kansainvälinen vienti kasvaa. Esimerkiksi tänä vuonna koulutusohjelmimstamme valmistuu jo yli 200 brasilialaista opettajaa. Digiosaaminen kulkee punaisena lankana myös näissä koulutuksissa. Koulutusviennin tapahtumiin voi hypätä mukaan seuraamalla Global Education -blogiamme, vetäjänä Essi Ryymin.

Matkamme digivalmentajina ja sparraajina jatkuu edelleen ja teemme töitä monien eri oppilaitosten, yritysten, korkeakoulujen ja työyhteisöjen kanssa. Digitaalisuuden johtamisesta kiinnostuneille vinkiksi Digiosaava Esimies -blogi, jonka uusimmassa postauksessa käsitellään johtajan minäpystyvyyttä.

Lämmin kiitos kiinnostuksestanne ja yhteisestä digiloikasta. Kiitos myös blogimme vieraskynille! Pidetään kiinni e-käsistä jatkossakin – ja muistetaan hengittää ja nauraa.

Ps. Tervetuloa kanssamme kansainväliseen EAPRIL-konferenssiin Hämeenlinnaan 28.11.-1.12. 2017! Teemana ”Inspired by the Future Education and Learning”. Jätä esitysehdotuksesi 10.5. mennessä! Juhlitaan samalla 100-vuotiasta Suomea!

Tietämisen ja tekemisen välinen kuilu

Avainsanat

hiljainen tieto, johtajuus, johtaminen, kehittäminen, kehitteillä oleminen, muutos, muutosvastarinta, oppivat organisaatiot, toimintakulttuurin muutos

Työskentelen opettajankoulutuksen lisäksi valmentajana ja jatkan vielä tässä postauksessa vapaamuotoisia pohdintojani organisaatioiden kehittämisestä, tutkimuksesta kuopaisten. Tämä aihepiiri elää jatkuvasti ja on aina yhtä kiehtova, yhtä haastava. Ainoaa oikeaa tapaa tehdä työtä, opettaa tai johtaa organisaatioita ei ole. Ehkä joku lukijani vielä muistaa, että jopa lennonjohtajille on oma käsiala sallittu. Käsialan harjoittaminen ja avoin kehitteillä olo vie sekä työntekijöitä että organisaatioita eteenpäin. Tai ainakin tekee matkasta mielenkiintoisemman.

Puhuminen ei ole tekemistä

Sanotaan, että kaikki johtaminen on nykyisin muutosjohtamista. Muutos tapahtuu kuitenkin usein käytännössä hitaasti ja hankalasti. Näin siitäkin huolimatta, että oikea toimintatapa tiedetään ja on jopa yhdessä sovittu. Mistä tämä voi johtua?

Joskus yhteisöissä jo pelkkä suunnittelu ja asiasta sopiminen tulkitaan toiminnaksi. Suunnitelutyö voikin olla hyvin vakuuttavaa, uutta luovaa ja innostavaakin. Toimintaa pitäisi kuitenkin aina arvioida aikaansaannosten mukaan. Vain käytäntö testaa suunnitelman.

Organisaation puhe toiminnastaan voi myös olla negatiivisesti sävyttynyttä. Jotkut organisaatiot ovat kuin huomaamattaan kehittyneet hyviksi kriittisessä arvioinnissa sen sijaan, että olisivat kehittyneet hyviksi kriittisen arvioinnin avulla kehitetyssä toiminnassa. Tällaisen organisaation tunnistaa tavasta puhua yhdessä: osataan esimerkiksi perustella monin tavoin vakuuttavasti, miksi juuri tämä kokeilu ei onnistu. (Tämä täytyy kuitenkin osata erottaa perustellusta kritiikistä. Jälkimmäistä on ehdottomasti osattava aina kuunnella ja hyvissä ajoin.)

Jatkuva kritiikki lamaannuttaa

Jatkuvalla kritisoivalla puheella on toimintaa lamaannuttava vaikutus. Mistä kriittinen ja ongelmiin keskittyvä puhetapa oikein pulppuaa? Joskus kovalla kritiikillä halutaan tehdä pikemminkin vaikutus kuulijoihin, kuin aidosti parantaa tilannetta (Pfeffer & Sutton, 2000). Joissakin yhteisöissä ideoiden kyynisiä alasampujia arvostetaan enemmän kuin uusien ehdotusten tai korjaustoimenpiteiden esittäjiä.

Organisaatioon voi myös kehkeytyä samanmielisten kupla. Kupla on varsin inhimillinen ilmiö ja osa tapaamme elää laumassa. Emme mielellämme vastaanota sellaista tietoa, joka on omaa ajatteluamme ja arvomaailmaamme vastaan. Yksimielisyyden sijaan muutos tarvitsee kuitenkin moniäänisyyttä. Erilaiset näkemykset voisivat torjunnan sijaan herättää myös uteliaisuutta.

Selkeys on uusi smart

Toisinaan kehittämistyöstä tehdään paljon monimutkaisempaa kuin se onkaan. Esimerkiksi käytännönläheistä ja konkreettista muutosta kuvaillaan käsitteellisesti, mutkikkaasti ja käytännön toimijoille vierailla termeillä. Kompleksisella kielenkäytöllä voi olla muitakin pyrkimyksiä kuin asiasta viestiminen, sillä voidaan esimerkiksi pyrkiä osoittamaan valtaa, tekemään vaikutus kuulijoihin tai lisäämään kehittämishankkeen omistajuutta. (Pfeffer& Sutton, 2000.) Jos kehittämishankkeen onnistumista hankaloittaa viestinnän monimutkaisuus, ei ongelmana tällöin ole organisaation osaaminen – vaikka tämä olisikin ensimmäiseksi mieleen juolahtava selitys.

Kokeiluja, rohkaisua, sitoutumista

Puhumisen, kritisoinnin, samanmielisyyden, kuulijoita huikaisevan esitelmöinnin tai puuttuvaksi epäillyn osaamisen sijaan huomiota ja energiaa kannattaisi keskittää kokeilemiseen, rohkaisemiseen ja sitoutumiseen yhteiseen vastuunkantoon. Mutta kokeilutkaan eivät yksin tee autuaaksi; ollaan pirullisten ongelmien äärellä (englanniksi wicked problems, Beinecke, 2009). Vaikka kokeilut toteutetaan usein haasteellisissa olosuhteissa, niiltä odotetaan malttamattomasti suoraviivaisia ja nopeita tuloksia. Kun näitä ei kuulu, palataan joko entiseen tai jatketaan väliaikaisella kompromissiratkaisulla, joka harmittaa kaikkia. Väliaikaiset ratkaisut tuppaavat myös jäämään pysyviksi parakkikoulujen tapaan.

Moni laadullinen muutos vie runsaasti aikaa, ja aikaa on harvoin tarjolla. Erittäin tuloksellinenkin kehitys voi näyttäytyä organisaatiolle alkuvaiheessa pelkkänä ylimääräisenä työnä ja ponnisteluna. Seuraavaa vaihetta, jossa vaivannäkö vihdoin kääntyy hyödyksi, ei jakseta odottaa. Usein organisaatioiden omatkaan arvioinnin ja ohjauksen työkalut eivät tavoita kehitysprosessin tuloksia, sillä mittarit on viritetty nopeampaa tuloksentekoa varten.

Tehokkaimmin tietämisen ja tekemisen välinen kuilu kurotaan umpeen tekemällä oppien. Tekeminen tarkoittaa myös vähemmän onnistuneita kokeiluja normaalina osana onnistunutta kehittämisprosessia. Tätä ajatusta monet vastustavat. Kokeilua voi tällöin jarruttaa organisaation ”alatekstiin” kirjoitettu epäonnistumisen kielto, ja sen looginen jatkumo, epäonnistumisen pelko. Epäonnistumisen pelon korvaaminen yhteisöllisellä tuella, rohkeudella ja kannustamisella on vaikuttava johtamisteko kohti kestävää muutosta.

Kuinka päästä käsiksi hiljaiseen tietoon?

Tietäminen, varsinkin organisaation virallinen tietäminen, on aina vajavaista. Mittaukset, kyselyt, jopa yhteiset keskustelut, tuovat toimijoiden tietoon vain osan siitä tiedosta, joka vaikuttaa organisaation käytännön tekemiseen. Hiljainen tieto sisältää runsaasti sellaista informaatiota, joka olisi organisaation uudistumiselle elintärkeää. Tietoa, joka selittäisi myös sen, miksi toivottua muutosta ei tapahdu. Mitä muita keinoja olisi päästä käsiksi tähän tietoon, kuin ”Pomo piilossa” -realitysarjaan osallistuminen?

”Usein henkilökunta tietää, mikä on paras ratkaisu”, sanoo rautainen ammattijohtaja Maiju Niskanen Helsingin Sanomissa. Hän puhuu myös valtuuksien antamisesta, hyvästä tunnelmasta ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Autoritääristen johtamisoppien kannattajasta tällainen puhe kuulostaa ehkä tuskastuttavan epämääräiseltä. Intuitiivinen johtaja pyrkii kuitenkin tavoittamaan kaiken sen tietotaidon, osaamisen, motivaation ja asiakastuntemuksen, joka jää virallisen tiedon mittareilla tavoittamatta. Tässä tiedossa voi lymyillä koko organisaation tulevaisuuden olemassaolon perustelu ja menestyksen perusta.

Tietäminen jalkautuu tekemiseksi vain silloin, kun niin saa tapahtua. Mikromanageroitu ja ylhäältä johdettu organisaatio ei mahdollista avoimuutta, kokeiluja ja virheliikkeistä oppimista. Tällainen organisaatio voi kuitenkin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna näyttäytyä tehokkaana ja siksi sen toimintaa ei useinkaan olla valmiita muuttamaan.

Lähteet ja lisää lukemista:

Beinecke, R.H. (2009). Introduction: Leadership for Wicked Problems. The Innovation Journal: The Public Sector Innovation Journal, 14 (1), 1-17.

Pfeffer, J. & Sutton, R.I. (2000). The Knowing-Doing Gap. Boston: Harvard Business School Press. (A book review available.)

Helena Kuusisto-Ek: Pirulliset ongelmat (Metropolia-blogi)

Kuvat: pixabay.com

Kun tiedon lisääminen ei auta

Avainsanat

arvostus, autonomia, digiloikka, digitalisaatio, johtaminen, kehitteillä oleminen, luottamus, muutosvastarinta, opettajuus, oppimisyhteisöt, oppivat organisaatiot, tietäminen

Twitterissä kiersi taannoin englanninkielinen artikkeli, jonka otsikko meni suurin piirtein näin: kumman valitsisit lapsellesi opiskeluun, kynän vaiko IPadin?

Koulutuksen kehittämishankkeissa tutustun usein kahdenlaisiin koulutusorganisaatioihin: niihin, joissa digikehittämisen liekki on syttynyt ja niihin, joissa kipinää odotellaan vielä. Ongelmana saattaa tällöin olla oppilaiden saaman opetuksen tasalaatuisuuden vaarantuminen.

Kulttuuriimme arvostaa edelleen väkevästi viisautta ja valistamista – niinpä ratkaisuna myös koulutuksen kehittämiseen tarjotaan usein tiedon lisäämistä. Tieto ratkaisukeinona voi tarkoittaa asiatietoa, yleistyneitä käsityksiä, järkeenkäypiä selityksiä, viisaampia näkemyksiä, jonkun lukeneemman siteeraamista tai tutkimustietoakin. Kuitenkin yhtä kaikki tiedollisia ja järkiperäisiä selityksiä, joilla toivotaan olevan toimijoiden käytänteitä ja käytöstä muuttavaa vaikutusta.

Suosittuja selityksiämme digikehittelyn haasteisiin ovat seuraavat:

1) Kyseessä on perimmäiset haasteet tietokäsityksessä. Puhutaan käsiteellisestä muutoksesta. Opettajien pitäisi muuttaa ja uudistaa ensin tieto- ja oppimiskäsitystään. Digitaalisia välineitä ei saisi viedä vanhentuneen oppimisen paradigman mukaisesti osaksi opettajajohtoista ulkolukua tai muuta mekanistista toimintaa. Tällä ei ole mitään vaikutusta oppimistuloksiin ja teknologian opetuskäyttö näyttäytyy tehottomana. Sen sijaan ensin pitäisi ymmärtää oppiminen uudelleen oppijakeskeisenä, yhteisöllisenä, sisäiseen motivaatioon perustuvana, kulttuuri- ja kontekstisidonnaisena tiedonrakenteluna. Ja vasta sitten ratkaistaan, miten digitaaliset työvälineet laadukasta ja vaikuttavaa oppimisprosessia osaltaan tukevat, rikastavat, yksilöllistävät. Pedagoginen ajattelu on digitalisaation ydin. Tämän oivalluksen kanssa luodaan parempia opetus- ja oppimiskäytänteitä.

2) Digitalisaatio on ymmärretty kapea-alaisesti työvälineinä tai vaivalloisesti haltuun otettavana, jatkuvasti vanhentuvana tekniikkana. Kyse on kuitenkin laajemmin toimintakulttuurin muutoksesta ja uudenlaisesta, monin tavoin mullistuvasta ja muuttuvasta tavasta ajatella, toimia, vuorovaikuttaa, hankkia ja rakentaa tietoa, elää hyvää elämää. Kyseessä on laadullinen muutos, aikakauden muutos, yhteiskunnan, työn ja toimeentulon muutos. Muutos, jota emme vielä täysin hahmota ja ymmärrä, mutta jossa meidän on syytä olla aktiivisina toimijoina mukana. Oppiminen, opetusala sekä koko koulutusinstituutio tulevat haastetuksi paitsi älykkäämpien järjestelmien myös ihmisten uudenlaisen ajattelun ansiosta. Ensin sulatellaan tätä tietoa ja sitten on mahdollista myös löytää oppimiseen uusia ratkaisuja.

Nämä selitykset eivät ole hakoteillä. En kuitenkaan ole tavannut yhtäkään koulutusalan ammattilaista, jolle yllä mainitut näkemykset olisivat uutta ja mullistavaa tietoa, tai tulisivat jotenkin puun takaa täytenä yllätyksenä. Yleensä innokasta valistajaa kuunnellaan kärsivällisen kohteliaana: kyllä, tämänhän me jo tiedämme. Näkemysten toistelu erilaisin briljeeraavin sanankääntein ei auta ihmisiä ponnistamaan arjessaan eteenpäin. Tieto ei muutu toiminnaksi. Tai se tapahtuu merkillisen hitaasti, kummallisessa ristivedossa, käsijarru päällä.

Mutta palataanpa vielä niihin organisaatioihin, joissa uuden luomisen tuli jo palaa ja digi tuikkii näkyvästi muillekin. Hyvinvoiviin ja kehittyviin koulutusorganisaatioihin vaikuttaa liittyvän seuraavanlaisia piirteitä: opettajilla on vapautta ja vastuuta ja heihin luotetaan oppimisen asiantuntijoina kuten lääkäreihin terveyden asiantuntijoina. Heidät on vapautettu ja voimautettu toimimaan täysivaltaisina alansa ammattilaisina ja uuden kehittelijöinä. He muokkaavat arvostettuina oppimisen spesialisteina omaa toimintaansa.

Osaamisen kehittämistä ei keskusjohdeta ylhäältä, kontrolloida ja käskytetä, sitä ei rajoiteta ja korjailla. Osaamisen kehittäminen ja digijohtajuus on rohkeasti jaettu toimijoille, monenlaisena, moninaisena. Opettajien puhetta ei oikolueta; asiantuntijoiden työtä ei sörkitä sivusta paremman tiedon kepillä. Työtä ei pakoteta muottiin eikä kaavakuvaan. Ihmisiä ei vähätellä, ei pienennetä. Ei ole niin nöpönuukaa millä termeillä puhutaan, omasta työstä saa puhua omin sanoin. Saa sanoa opettaminen, opetuskokeilu. Saa sanoa oppimisympäristö, testiympäristö, plätformi, ilmiöpohjainen, integroitu, meijän projekti. Ei tarvitse jännittää käyttääkö viimeisimpien trendien mukaisia ilmaisuja, loukkaantuuko joku tai pyöritteleekö silmiään. Saa kertoa, mikä ei toimi. Asioita ei oteta henkilökohtaisesti, eivätkä ne henkilöidy. Oikeaoppisen ajattelun ja jatkuvan onnistumisen kaiken halvaannuttavaa vaatimusta ei ole. Tärkein ei ole sivuasia.

Autonomiaa johdetaan tavoitteilla ja kumppanuudella. Yhteisistä tavoitteista on sovittu ja tavoitteita pidetään aktiivisesti mielessä ja jatkuvan pohtimisen arvoisina. Pohtimisen tuloksena tavoitteita voidaan myös muokata ja muuttaa. Johtamisella välitetään arvostusta, resurssia, voimavaroja, mahdollisuuksia, luottamusta ja tarkastellaan yhteisiä koordinaatteja. Toimitaan verkostomaisesti ja ei-hierarkkisesti. Saa linkittyä vapaasti ohi virallisen marssijärjestyksen.

Organisaatioon syntyy avoimia oppimisyhteisöjä. Yhteisöjä kannattelevat vaikeasti kuvailtavat, mutta pääosin positiiviset tunteet, jotka liittyvät luottamukseen, osallisuuteen, rohkeuteen, työniloon ja kokemukseen arvostetuksi tulemisesta. Kehittämistyössä kohdataan vääjäämättä myös kupruja ja erimielisyyksiä sekä sotkeudutaan aika ajoin lillukanvarsiin. Vapaana hengittävä oppimisyhteisö oppii elämään näidenkin ilmiöiden kanssa. Saa olla. Ei haittaa. Ollaan yhdessä kehitteillä. Mennään eteenpäin.

Ja tässä tietointensiivisessä, ulos avautuvassa, ruokkivassa ympäristössä lähtee kuin itsestään jalostumaan uudenlaista, kokemuksen koettelemaa tietoa ja tietämystä. Toiminta muuttaa ajattelua. Syntyy ongelmanratkaisukykyä, reaktioherkkyyttä, ketteryyttä. Kehkeytyy itseään korjaavaa toimintaa, keksintöjä. Syntyy toisia ajatuksia, oivalluksia, yksilöiden, ryhmien ja koko organisaation oppimisharppauksia, ”muutosta päässä, käsissä ja sydämessä”. Ja yhä radikaalimpia hyviä ratkaisuja. Digikvanttihyppyjä. Lopuksi kysymys onkin: sallimmeko tämän tapahtua?

Kummanko siis valitsisin lapselleni, kynän vaiko IPadin? Valitsisin ennen kaikkea ammattitaitoisen, lapseni oppimisesta ja tulevaisuudesta kiinnostuneen opettajan. Kansankynttilän ja valonöörin, jota arvostamme, jonka liekkiä vaalimme – joka saa tietää, toimia, tuntea.

Kuvat: Museoviraston kuvakokoelmat CC BY-NC-SA 2.0

 

Erityistä digiä – digitalisaatio, erityisyys ja suuri tarina

Avainsanat

ammatillinen erityisopetus, erityisopetus, motivointi, syrjäytyminen, tarina, teknologia, tulevaisuus

 

Vieraskynä

Simo Uusinoka, Lehtori
Ammatillinen erityisopettajakoulutus, HAMK

Tällä hetkellä koulutamme nuoria opiskelijoita ammatteihin, joita kaikkia ei ole vielä edes olemassa. Teknologian kehitysvauhti on päätähuimaavaa. En liene ihan väärässä väittäessäni, että teknologian jatkuvasti nopeutuva kehittyminen tarjoaa koulumaailmalle ennennäkemättömän haasteen, johon voimme vastata vain muuttamalla ja uudistamalla radikaalisti koulutustoimintaamme kaikilla tasoilla. Toisaalta asiaa voidaan tarkastella niinkin, että opetus ja oppiminen ovat aina olleet perimmiltään sukupolvien tarinan siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Tätä tarinaa on kerrottu leirinuotioiden äärellä, kiertokoulussa  ja luokkahuoneissa ja nyt sitä kerrotaan verkkomaailmassa sekä sosiaalisessa mediassa. Idea on edelleen sama mutta välineet muuttuvat.

Opetuksen ja oppimisen digitalisointi on yhteiskuntamme kärkihankkeita. Jotkut näkevät sen oppimisen tulevaisuutena ja toiset taas muistelevat kaiholla liidun kitinää liitutaulua vasten pitäen sitä ainoana todelliseen oppimiseen liittyvänä aistiärsykkeenä. Veikkaan että suurin osa meistä opetuksen ja kasvatuksen ammattilaisista sijoittuu jotakuinkin puoleen väliin suhteessa tieto- ja viestintätekniikan osaamiseen ja käyttöön edellä mainitulla asteikolla.

Koulu peilaa aina sitä ympäröivää yhteiskuntaa. Yhteiskunnan muutosvauhti on huikeaa. Ammatillinen koulutus on keskellä kenties historian suurinta muutostaan. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen korostaa työelämässä tapahtuvaa oppimista, ”Kun uudistamme ammatillista koulutusta, tulemme rakentamaan rahoitusmallin niin, että se tukee ja kannustaa lisäämään työpaikalla tapahtuvaa oppimista eri muodoissa” . Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry puolestaan toteaa digitalisaation murtavan koulutusalaa vapauttaen koulutuspalvelut luokista ja luentosaleista sopeutuakseen opiskelijoiden tarpeisiin ajan, paikan, oppimistyylin ja aiemmin opitun suhteen. Opettajan roolin on ennustettu muuttuvan luennoitsijasta kohti tutoria, mentoria ja valmentajaa. Tämän lisäksi haasteita ja muutospaineita ammatilliselle koulutukselle asettaa osaamisperustaisuuteen siirtyminen samoin kuin joustavien opintopolkujen johdonmukainen hyödyntäminen.

Design for all – saavutettavuus

Suomi on yhteiskuntana sitoutunut ottamaan huomioon vammaisten, eri kulttuureista tulevien ja muulla tavalla tukea tarvitsevien ihmisten erityistarpeet. Julkisten rakennusten, tietoteknisten sovellusten ja muiden julkisten palvelujen tulee olla kaikkien saavutettavissa (design for all). Koulutuksen maailmassa tämä näkyy inklusiivisen toiminnan edistämisenä. Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus pyritään järjestämään siellä missä muutkin tietylle alalle kouluttautuvat. Tieto- ja viestintäteknisiä ratkaisuja ajateltaessa se tarkoittaa mm. opettajien ja muiden erityisopetuksen ammattilaisten tiimityöskentelyn tukemisena ja edistämisenä. On myös tärkeää, että erityisopetuksessa käytettävien laitteistojen ja ohjelmistojen suunnittelussa noudatetaan saavutettavuuden periaatetta.

Verkko-opetus ja digitalisaatio ammatillisessa erityisopetuksessa

Verkko-opetuksella ja opetuksen digitalisoinnilla voidaan vaikuttaa koulutusmateriaalin laadun kohentumiseen sekä jakamisen ja saavutettavuuden parantumiseen mm. pilvipalveluiden avulla. Sen avulla voidaan monipuolistaa opetusta, ohjausta ja oppimista, mikä puolestaan motivoi opiskelijoita. Toisaalta verkko-opetuksen lisääntymisen riskinä voi olla, että opetus menee teoriapainotteisempaan suuntaan, jolloin käytännön oppiminen voi jäädä vähemmälle. Kaikille myöskään digitaalisten välineiden käyttö ei ole välttämättä mieluisaa.

Erityisen tuen tarpeen opiskelijoille verkossa toimiminen ja digitaalisten sovellusten käyttäminen tarjoaa ennen kaikkea ajasta ja paikasta vapautumista mutta toisaalta taas enemmän mahdollisuuksia saada ohjausta ja olla vuorovaikutuksessa sekä opettajien ja ohjaajien että opiskeluryhmiensä kanssa.

Sanotaan, että halutessasi vaikuttaa nuoreen ja luoda häneen luottamuksellinen suhde on sinun tunnettava maailma missä hän toimii ja vaikuttaa. Se maailma tällä hetkellä on aika monella niin sanottu verkkomaailma. Siellä nuoret toimivat ja viestivät ja siitä syystä koulun on oltava verkkomaailmassa mukana.

e-Opetuksen suunnittelu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille

Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden tarkkaavaisuus ja keskittyminen saattaa olla häilyvämpää kuin muulla opiskelijajoukolla. Aistikanavien käyttäminen saattaa myös olla erikoista. Oman toiminnan ohjaamisessa voi olla hankaluuksia, mikä vaikuttaa tehtävien loppuun saattamiseen mielekkäässä järjestyksessä.

On eräs oppimiseen liittyvä perusasia, joka erityistä tukea tarvitsevilla opiskelijoilla on usein huonolla tolalla. Oppiaksesi asioita sinun täytyy uskoa siihen, että pystyt oppimaan. Erityisopiskelijoilla usko omaan kykyyn oppia on heikko. Tämä taas johtuu siitä, että he ovat epäonnistuneet monissa opiskeluun liittyvissä asioissa koulu-uransa aikana ja siitä saaneet runsaasti negatiivista palautetta. Siispä ohje numero yksi on: älä laita heitä enää epäonnistumaan. Ainoastaan onnistuneiden oppimiskokemusten myötä käsitys itsestä oppijana voi kehittyä hyvään ja positiiviseen suuntaan.

Voit vaikuttaa erityistä tukevien opiskelijoiden motivoitumiseen eOppmistapahtumaan huolehtimalla:

1. Nopeasta tehtävään sitoutumisesta

Älä anna heidän joutua odottelemaan liiaksi. Oppimistapahtuman tavoitteen täytyy olla riittävän konkreettinen ja selkeä. Selitä mahdollisimman tarkasti miten kyseessä oleva oppimistapahtuma kehittää opiskelijan osaamista ja miten se auttaa häntä henkilökohtaisesti etenemään kohti tavoitetta.

2. Motivoimalla selviytymään itse maaliin

Mikään ei kasvata opiskelijan itsetuntoa enemmän kuin selviytyminen itse annetuista tehtävistä. Auta heitä tekniikan ja välineiden kanssa mutta jätä oppiminen mahdollisimman paljon opiskelijan vastuulle. Innostuminen seuraa sopivia, konkreetteja tavoitteita, löytämistä ja oivaltamista. Toiminnan rakenne ja struktuuri on eOppimisessa tärkeää – se auttaa mm. oman toiminnan ohjauksessa.

3. Luottamalla opiskelijan tahtiin edetä oppimisessaan.

Mobiilius auttaa eli anna heidän käyttää itselleen tuttuja, omia välineitään mahdollisuuksien mukaan. Koeta rakentaa ajankäytölle vankka struktuuri, jonka sisällä voidaan joustaa.

4. Ottamalla huomioon millä tavalla opiskelijat jo toimivat verkossa

Rohkaise blogien käyttämiseen tietojen ja osaamisen jakamisessa. Twiitit ovat helppo ja nopea tapa pitää yhteyttä vaikka työssaoppijaan. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret hyötyvät usein visuaalisuudesta. Videoiden ja kuvien käyttö sekä jakaminen auttaa tehtäväksi annoissa ja arvioinnissa. Toimintaohjeita voi esimerkiksi tehdä videoina joita voi laittaa itse kohteisiin Qr koodien taakse, joita opiskelijat voivat avata omilla kännyköillään. Monet opiskelijoista tekevät tämän tyyppistä toimintaa muutenkin, joten se on heille helppoa ja motivoivaa sekä useimmiten myös hauskaa.

5. Harjoittelemalla riittävästi eOppimiseen käytettävien välineiden käyttöä

Näytä, älä kerro miten suunnittelemasi eOppimistapahtuma etenee ja miten siinä toimitaan. Kerratkaa ja taas kerratkaa niin, että pienen rohkaisun jälkeen jokainen uskoo selviänsä tehtävästä. Varmista, että käytetyt sovellukset toimivat opiskelijoiden laitteissa.

Meidän oma uteliaisuutemme ja kiinnostuksemme ohjaa oppimista ja käytämme niitä välineitä ja keinoja, jotka luonnostaan toimivat kannaltamme parhaiten. Arjessa teemme jatkuvasti havaintoja ympäristöstämme, jolloin samalla opimme kokoajan uutta. Tähän prosessiin istuvat esim. sosiaalisen median välineet ja erilaiset digitaaliset sovellukset erinomaisesti. Voimme tarkistaa havaintomme, jakaa niitä eteenpäin ja sitä kautta saada käsityksillemme vahvistusta toisilta ihmisiltä tai verkkomaailmasta reaaliaikaisesti. Löydämme kavereita joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Rakennamme yhdessä uutta tietoa ja osaamista.

Meidän opettajien ja kasvattajien tehtäväksi jää miettiä, miten ohjaamme tätä prosessia niin, että se hyödyttää opiskelijaamme parhaiten hänen matkallaan kohti unelmaansa, kunnes tulee hänen vuoronsa astua tarinan eteenpäin viejän rooliin.

 

 

 

”Houston, we have a problem.”

Avainsanat

ammatillinen osaaminen, digiloikka, digiratkaisut, digistrategia, digitalisaatio, kehitteillä oleminen, opettajankoulutus, tietostrategia, tvt-osaaminen, TVT-strategia

Olen sparrannut tänä talvena useita kuntia ja kouluja digistrategioiden suunnittelussa ja toimintakulttuurin muutoksessa. On ollut energisoivaa seurata hyviä pedagogisia kokeiluja, tavata innostuneita opettajia sekä ammattitaitoisia johtajia eri puolelta Suomea. Monin paikoin maassa luodaan nyt sellaisia kokonaisvaltaisia digiratkaisuja, jotka kantavat pitkälle, ja myös aiempi hyvä työ tuottaa tulosta. Koko valtakunnan tilannetta tarkasteltaessa olemme kuitenkin ongelmissa.

Opettajien osaamisen kehittämiseen suunnitelmallisuutta

Usein strategiatyössä (tietostrategia / TVT-suunnitelma) pohditaan erityisesti 1) opettajien osaamisen kehittämistä, 2) strategian käytännön toteutumista ja 3) kehittämisestä vastuussa olevien eri toimijoiden yhteistyötä.

Osaamisen kehittäminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja seurantaa. Tarjolla on monenlaisia hyväksi havaittuja malleja – esimerkiksi vertaismentorointia on sovellettu jo yli parikymmentä vuotta. Strategian käytännön toteutuminen tarkoittaa yhteiseen tekemiseen ja kokeiluihin sitoutumista. Yhteistyö eri toimijoiden välillä tarvitsee yhteisesti sovittuja tavoitteita, johtajuutta ja prosessien selkiyttämistä.

Mutta tämän kaiken ehkä jo tiesimmekin?

Uskallusta yksinkertaisuuteen

Ongelma on hyvin harvoin se, ettei meillä olisi riittävästi tietoa. Esimerkiksi digistrategioiden haaste on usein päivänvastainen: niihin ladataan helposti mahdollisimman paljon tietoa. Ne on kirjoitettu ikään kuin osaamisen näytöiksi muille kunnianhimoisille kehittäjille kuvaten myös tavoitteena olevaa uudenlaista ajattelua ja paradigman muutosta. Strategiat, jotka myös toteutuvat, ovat sen sijaan selkeitä, käytännönläheisiä ja toimintaa tukevia. Niistä on tohdittu tehdä riittävän yksinkertaisia. Ne ovat avoimia, päivitettäviä ja eläviä.

Toimintakulttuurin muutoksessa myös yhteinen ajattelu on tärkeää tehdä näkyväksi. Monet koulut ja kehittäjäyhteisöt tuottavat jatkuvasti pedagogisesta toiminnastaan julkaisuja, kuvauksia, raportteja, esitelmiä ja videoita kaikkien hyödyksi.

Pirullisten ongelmien äärellä

Koulujen toimintakulttuurin muutoksessa on kyseessä kuitenkin monimutkaisempi haaste kuin yhteisen ymmärryksen löytäminen. Olemme tekemässä systeemistä muutosta, jolloin vain yhden palan tarkastelu ei muuta kokonaisuutta. Esimerkiksi opettajien täydennyskoulutus on välttämätön, muttei riittävä ratkaisu digiosaamisen kehittämiseen.

Olli-Pekka Heinonen (2014) kirjoittaa, että olemme hyvää tarkoittaen luoneet säädösten ja normien viidakon, jossa viranomaiset yrittävät rajoitetun toimivaltansa nojalla ratkaista pirullisia ongelmia, jotka eivät kuitenkaan niillä keinoin ratkea. Kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa ja ratkaisutoimenpiteet eivät aina kohdistu oikeaan asiaan. Erikoistuminen ja siiloutuminen ovat olleet välttämättömiä, että päästään asioissa syvälle. Asiantuntemuksesta ei kuitenkaan ole hyötyä, jos se ei kykene palvelemaan kokonaisuuden tarpeita. Pitkän aikavälin ratkaisuina tarvitsemme digiosaamisen kehittämiseen uusia rakenteellisia ratkaisuja, jotka tuovat toimintaan ketteryyttä, palveluajattelua ja resursseja. Tämä taas edellyttää luovuutta, poliittista tahtoa sekä työnantajien ja -tekijöiden yhteistyötä.

 

Milloin digikehittely tuottaa tulosta?

Varovaisten arkihavaintojeni mukaan kehittäminen on vaikuttavaa silloin, kun

1. koulutuksen järjestäjän, tietohallinnon ja opettajien välillä vallitsee keskinäinen luottamus ja yhteistyö sujuu hyvin,
2. käytännön muutosta johdetaan edestä ja positiivisesti, ihmisiä rohkaisten ja valtauttaen (ilman termisaivarteluja!) ja
3. digiosaaminen on ääneen lausuttu, yhteinen tahtotila, jota pidetään monin eri tavoin esillä, tekemisen, kokeilemisen, keskustelun ja kiinnostuksen kohteena.

Pedagogiset yhteisöt toimivat pääsääntöisesti hyvin ammatillisesti. Koulutetut opetuksen ammattilaiset eivät odota, että väline itsessään parantaa oppimista (kuten ei kirveskään rakenna taloa), vaan luovat pedagogisesti toimivia käytänteitä.

Meidän ratkaisumme, heidän tulevaisuutensa

Julkisessa keskustelussa on viime aikoina ilmennyt jonkinlaista kyllästymistä sanoihin digiloikka ja digitalisaatio. Koulutusalalla meidän tulisi kuitenkin sitkeästi jaksaa jatkaa aiheen ytimessä, sillä digitaalisesta eriarvoisuudesta on tulossa sosiaalisen syrjäytymisen keskeinen indikaattori (Facer & Furlong, 2001). Syrjäytämme lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka eivät kykene hyödyntämään elämässään ja toimeentulossaan uusia teknologioita ja jotka marginalisoituvat tämän takia talouden ja sosiaalisen elämän toiminnoista (Kaarakainen & Kivinen 2015; Zimic 2009; Facer & Furlong 2001). TVT-taitoja tarvitaan jo nyt hyvään elämään, esimerkeksi töiden, asunnon ja terveystiedon etsimiseen, pankkiasioimiseen ja mediakritiikkiin. Digiosaaminen ja oppimaan oppimisen taidot korostuvat tulevaisuuden työelämässä, jossa me emme enää ole vaikuttamassa.

”Survive we did, but it was close”, James A. Lovell, Apollo 13

Kuvat: NASA (public domain) / Wikipedia: Apollo 13

Lähteet:

Facer, K. & Furlong, R. 2001. Beyond the Myth of the ’Cyberkid’: Young People at the Margins of the Information Revolution. Journal of Youth Studies, 4 (4), 451–469.

Heinonen, O.-P. 2014. Alkusanat muotoiluajattelusta. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Muotoiluajattelu. Teknologiateollisuus. Tampere: Tammerprint oy.

”Joka kolmas lapsi ei juuri käytä tietokonetta koulussa – Tulevaisuuteen ponnistetaan ihan eri tasoilta”, Helsingin Sanomat 29.1. 2016

Kaarakainen, M.-T. & Kivinen, O. 2015. Teknologia tulevaisuudessa tarvittavien ICT-taitojen ja muun osaamisen edistäjänä. Teoksessa M. Kuuskorpi (toim.) Digitaalinen oppiminen ja oppimisympäristöt. Julkaisu 2015:1. Kaarina: Kaarinan kaupunki, 46–64.

”Nuorten mediataidoissa isoja eroja – moni ei tunnista kaupallista tekstiä mainokseksi”, Helsingin Sanomat 1.2.2016

OAJ:n askelmerkit digiloikkaan. OAJ:n julkaisusarja 3:2016.

Zimic, S. 2009. Not so ’techno-savvy’: Challenging the stereotypical images of the ’Net generation’. Digital Culture & Education, 1 (2), 129–144.

 

 

 

Lennonjohto kutsuu hallitsemaan kognitiivista kuormaa

Avainsanat

johtaminen, kehittäminen, kehitteillä oleminen, ristiinpölytys, tiimityö, toimintakulttuurin muutos, tulevaisuustaidot, yhteisöllinen oppiminen

Yksi mielenkiintoisimmista ammateista, joihin olen työssäni perehtynyt, on lennonjohtajan ammatti. Työskentelin vuosina 2008-2011 Finavian ilmailualan ammattioppilaitoksessa Avia Collegessa poikkitieteellisissä työryhmissä, jotka kehittivät muun muassa lennonjohtajien opetussuunnitelmaa, koulutusta ja oppimisympäristöjä (Air Traffic Technology International, 2011). Teimme myös Tampereen yliopiston kanssa tutkimuksen niistä lennonjohtajien osaamisista ja piirteistä, jotka ovat työelämän kannalta erityisen merkityksellisiä (Pylväs, Nokelainen & Roisko, 2015). Viime aikoina olen tarkastellut lennonjohtajan työtä tavoitteenani löytää eri alojen ristiinpölytyksellä malleja kognitiivisen kuorman hallintaan ja tiimityöhön.

Kognitiivisella kuormalla tarkoitetaan muistiin, oppimiseen, ajatteluun, havaitsemiseen, tarkkaavaisuuteen, luovuuteen, ongelmanratkaisuun ja tiedonkäsittelyyn liittyviä kuormittavia prosesseja. Kognitiivisen kuorman hallinta (engl. Cognitive Load Management) on monien tutkijoiden mukaan keskeinen tulevaisuuden työelämätaito (mm. Future Work Skills 2020) ja ajankohtainen jo nyt.

Työnohjaajana ja valmentajana olen usein mukana ratkaisemassa koulutuksen kehittäjien käytännön haasteita. Uusien työskentelytapojen rakentelu lisää parhaimmillaan työmotivaatiota ja tuottaa tuloksellisempaa työtä. Usein muutosprosessiin liittyy kuitenkin myös kuormittumista ja epätietoisuutta. Jatkuva kognitiivinen ponnistelu, ongelmanratkaisu ja informaatiotulva ovat stressitekijöitä monessa työssä.

Työssä jaksamiseen on tarjolla paljon hyväksi havaittuja keinoja yksilötasolla (ks. esim. Opettaja, 2014). Tiimien ja yhteisöllisten työprosessien näkökulmasta kuormittavuutta on toistaiseksi pohdiskeltu hieman vähemmän.

Seuraavassa listaan omin sanoin ja reippaasti yksinkertaistaen sellaisia havaitsemiani lennonjohtajan työn ominaispiirteitä, jotka saattaisivat tuoda tukea myös haasteelliseen kehittämistyöhön ja kokeiluprojekteihin. Vertailun kritiikki kohdistuu siihen, voiko turvallisuuskriittisestä ja operatiivisesta työstä ottaa mallia kompleksiseen kehittämistyöhön. Onko se liian suoraviivaista ja strukturoitua? Omat kokemukseni tukevat päinvastaista. Kehittämistyössä helposti unohdetaan ne rakenteet, vastuut ja tarkistuspisteet, jotka tukevat yhteisöllistä työskentelyä ja uuden luomista pitkällä aikavälillä. Nämä ratkaisut voivat olla hyvinkin yksinkertaisia.

Työvälineitä kognitiivisen kuorman hallintaan

1 Lentoaseman lukutaito

Ilmatilan lisäksi lennonjohtaja tarkkailee myös lentoaseman asematason toimintaa. Lentoaseman sisätiloista ulos katseleva matkustaja näkee kiitoteitä, lentokoneita,  erilaisia ajoneuvoja ja ihmisiä työssään, mutta lennonjohtaja katselee tuttujen toimijoiden jäsentyneitä prosesseja. Lennonjohtaja tietää mitä lentoasemalla tapahtuu ja ymmärtää näkemänsä. Hän tuntee tekijät, tehtävät ja omat vastuunsa. Vasta tämä tuntemus tekee mahdolliseksi tarkastella yksittäisiä käytänteitä ja kehittää niitä kokonaisuuden kannalta paremmiksi.

Näin sovellat:

Hanki oman toimintaympäristösi lukutaito. Aloita perusteista, esimerkiksi organisaatiosi toimintasuunnitelmasta. Miten sinun tehtäväsi asettuu osaksi kokonaisuutta? Mikä on tärkein kehitystehtävä lähitulevaisuudessa? Ketkä ovat yhteistyökumppaninne ja verkostonne ja mitkä ovat heidän tehtävänsä ja tavoitteensa? Ole utelias, kiinnostunut ja kartalla.

Mitä hyötyä?

Kun kerran hankit lukutaidon, osaat aina lukea, tunnet alasi. Hahmotat paremmin ja perustellummin kehitettävät asiat ja erotat ne niistä käytänteistä, jotka toimivat hyvin – ja joihin ei kannata juuri nyt laittaa ylimääräistä energiaa. Toimivaa ei kannata korjata. Toisaalta juuri kokonaisuuden katselu voi auttaa näkemään täysin uusia toisin tekemisen ja olemisen mahdollisuuksia.

2 Oma käsiala

Niin tiukasti säädeltyä ja valvottua kuin lennonjohtajan työ onkin, jokaisella lennonjohtajalla on oma käsialansa. Tämä tarkoittaa pieniä ammatillisia vivahde-eroja työmenetelmissä ja persoonallisia toiminnan tyylejä, jotka kehittyvät vuosien aikana. Kyseessä on joustavuus kokonaisuuden hallinnassa, ei rutiineihin jämähtäminen. Oma käsiala on ammattilaisen merkki. Käsiala ei kuitenkaan koskaan riko perussäännöstön noudattamista.

Näin sovellat:

Luota ammattitaitoosi ja toimiviin työskentelyrutiineihisi silloinkin kun kokeilet ja kehittelet uutta. Hioutuneet tiimit sietävät erilaisia ja rikkaita tekemisen tapoja. Ei ole tarkoituksenmukaista muokkautua työntekijöinä keskenään samanlaisiksi ja tehdä työtä samalla tavalla. Työn täytyy kuitenkin aina palvella sovittuja tavoitteita.

Mitä hyötyä?

Omaan käsialaan luottaminen, ammatillinen itsetunto, on tärkeä – ellei tärkein – voimavaratekijä työssä. Se vähentää jatkuvalle muutokselle ominaista riittämättömyyden tunnetta, jonka työstäminen varastaa energiaa kaikelta muulta.

3 Palvelu ja yhteistyö

Lennonjohtaminen on palvelutehtävä, jota tehdään yhteistyönä. Yhteistyö perustuu selkeisiin tehtävänkuviin ja vastuisiin. Ulkoisten asiakkaiden lisäksi asiakkaita ovat myös omat työtoverit. Työyhteisöä palvellaan hyvällä asenteella ja korrektilla käytöksellä. Työkaverille osoitetaan arvostusta. Tärkeä tapa palvella työyhteisöä on myös oman ammatillisen tietotaidon päivittäminen. Lennonjohtaja luottaa siihen, että kollega hoitaa työnsä hyvin.

Näin sovellat:

Älä niinkään odota arvostusta muilta, vaan osoita itse sitä muille. Tarjoa aktiivisesti kollegiaalista tukea. Tarkastele omaa työtäsi palvelutehtävänä. Näe vaivaa ja päivitä osaamistasi. Sovi tiimityön tehtävät ja vastuut, ja luota niihin. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Jaetut vastuut tehostavat koko yhteisön työskentelyä.

Mitä hyötyä?

Kehittäjäyhteisöissä, joissa pyörähtää liikkeelle keskinäisen arvostuksen ja tuen kierre, voidaan hyvin ja jaksetaan paremmin. Apua kysytään ja annetaan. Työntekijät arvostavat omaa ja toistensa työtä. Yhteisö kannattelee osaamisellaan ja voimavaroillaan yksittäisiä työntekijöitä.

Kuormittavat tiimit ovat usein työryhmiä, joissa aika ja voimavarat kuluvat loputtomaan keskusteluun ja yhteisöllisyys on tulkittu vaatimukseksi tehdä ja jakaa kaikki yhdessä. Työnjaon ja eri prosessien vetovastuiden sopiminen keskittää voimavaroja, tehostaa työskentelyä ja luo toimintaan sujuvuutta.

 

4 Väsymyksen hallinta

Lennonjohtamista tehdään vuoroissa ja sykleissä. Lennonjohtajat ovat tietoisia väsymyksen hallintaan liittyvistä tekijöistä, manageroivat omaa vireyttään ja ennakoivat väsymystään. Vaikka työvuorolista ja henkilökohtaiset elämäntilanteet haastavat väsymyksen hallintaa, palautumiseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti vakavasti.

Näin sovellat:

Varaa vaativan työjakson jälkeen kalenteriisi palautumisjakso. Ennakoi palautumisen tarvetta jo projekti- ja kokeilusuunnitelmassa. Luo palautumisesta uusi, säännöllinen rutiini. Palautuminen epäonnistuu usein vain siksi, ettei siitä pidetä kiinni.

Mitä hyötyä?

Konkreettiset palautumisjaksot ovat yksi tehokkaimmista keinoista hallita omaa ja tiimien jaksamista jatkuvaa kognitiivista ponnistelua vaativassa työssä.

5 Työskentelyn tuki visuaalisella tiedolla

Lennonjohtajien täytyy tehdä useita asioita yhtä aikaa eli kyetä simultaanikapasiteettiin. Kyky hiotaan osaamiseksi koulutuksen aikana ja taitoa ylläpidetään työelämässä hyvin suunnitelluilla työmenetelmillä. Työkaluihin ja menetelmiin liittyvät olennaisesti visualisoinnit, kuten esimerkiksi liuskamerkinnät ja tutkan näyttöruudulla näkyvät tiedot, jotka tukevat yhteisöllistä työskentelyä.

Näin sovellat:

Visualisoi, kuvaa, mallinna, piirrä kaavioita ja käsitekarttoja. Tuo projektiryhmille ja kehittäjäyhteisöille näkyviin ja katseltavaksi työn keskeisin tietoaines, yhteenvedot ja suunnitelmat kuvina. Pidä visualisointeja aina esillä ja helposti päivitettävinä, esimerkiksi virtuaalisessa tai fyysisessä tilassa, jota käytetään säännöllisesti.

Mitä hyötyä?

Tiedon visualisointi yhteiseen ulkoiseen muistiin vapauttaa työryhmien kapasiteettia muistamisesta ja jatkuvasta mieleen palauttamisesta. Yhteiset visualisoinnit rakentavat myös tehokkaasti jaettua tilannekuvaa, joka helposti kadotetaan kehittämishankkeiden nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

6 Käsitteellinen tieto käsin kosketeltavaksi

Sen lisäksi, että lennonjohtamisessa käytetään useita kymmeniä eri tietojärjestelmiä ja teknologioita, simulaatioita ja 3D-mallinnuksia, vaikeita käsitteitä konkretisoidaan koulutusvaiheessa mahdollisimman käytännönläheisesti. Pienoislentokoneet ja pöytiin piirretyt kiitotiet tekevät tiedon ymmärrettäväksi, kokeiltavaksi ja havaittavaksi.

Näin sovellat:

Rakenna kehittämishankkeestasi konkreettinen mallinnus, “mock-up”, esimerkiksi legoista. Rakenna hankkeen tavoitetila. Leiki kokonaisuudella, mitä pitäisi muuttaa?  Pura ja rakenna uudestaan. Mitkä palat on otettava erityisesti huomioon, jotta onnistutaan?

Mitä hyötyä?

Mallintaminen ja rakentelu voivat avata uusia näkökulmia ja ideoita, joita pelkkä käsitepyörittely keskustellen ei tuo esiin. Hyöty on myös yhteisessä kohteellisessa työskentelyssä, jossa sanoitetaan toimintaa ääneen. Tämä on myös yksi tapa saada selville kokeilun eri toimijoiden mahdollisesti toisistaan poikkeavat tulkinnat ja odotukset sekä hankkeen pullonkaulat.

7 Johtaminen

Lennonjohtajan työ on hierarkkista ja vastuutettua asiantuntijayhteisöille vieraalla tavalla. Työtehtävien marssijärjestys on kuitenkin tarkoituksenmukainen operatiivisen toiminnan sujuvuuden kannalta. Suurimmilla kentillä vuoroesimies johtaa toiminnan kokonaisuutta. Vastapainoksi vuoroesimiehen harkintakykyyn täytyy voida luottaa täydesti.

Näin sovellat:

Vaativissa ja pitkäkestoisissa kehittämishankkeissa työt helposti vyyhtiytyvät siten, että tärkeiden ja vähemmän tärkeiden tehtävien mittakaava hämärtyy ja lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet sekoittuvat. Tällaisessa tilanteessa kannattaa lainata silmiä, jotka tarkastelevat jatkuvasti kehittämistyön kokonaisuutta. Kysy pomoltasi mikä olikaan tärkein tehtäväsi tällä hetkellä. Luota tähän tietoon ja toimi sen mukaan.

Lopuksi:

Hierarkiajohtaminen sopii kuitenkin heikosti uusien, luovien ratkaisujen tuottamiseen, joita useat perinteiset alat nyt tarvitsevat. Yksikään ammattiala ei enää myöskään selviä uudistustarpeistaan omin voimin. Olisi oltava halukkuutta dialogiin muiden alojen, tutkijoiden, kehittäjien ja koko muun yhteiskunnan kanssa, suopeassa ja hyvässä hengessä.

Kuvat: pixabay.com

Kiitos kirjoitusta kommentoineille lennonjohtajille!

Pylväs, L., Nokelainen, P., & Roisko, H. (2015). The Role of Natural Abilities, Intrinsic Characteristics, and Extrinsic Conditions in Air Traffic Controllers’ Vocational Development. Journal of Workplace Learning, 27(3), 241-263.

 

Oppisopimuskoulutus vastaa tulevaisuuden työelämän tarpeisiin ja haasteisiin!

Vieraskynä

Anna Mari Leinonen, Oppisopimusjohtaja
Helsingin kaupunki

Oppisopimuskoulutus on työelämälähtöinen, aina yrityksiin tarpeisiin räätälöity ja erittäin kustannustehokas koulutuksen järjestämismuoto. Ei ole ihme, että se on vahvasti kirjattu hallituksen kärkihankkeisiin, ammatillisen koulutuksen reformiin. Uudistusten tavoitteena on lisätä työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen (Osaaja 2/2015) toteaa, että oppisopimuskoulutus on tärkein keino tutkinnon suorittamiseen käytännönläheisellä tavalla. Tavoitteena on vähentää oppisopimuksesta työnantajille aiheutuvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa sekä lisätä oppisopimuskoulutuksen vetovoimaisuutta.

Oppisopimuspalvelujen kehittäminen asiakaskuuntelujen avulla

Oppisopimustoimijat ovat valmistautuneet tuleviin muutoksiin. Monia reformissa mainittuja asioita on jo kehitetty. Palveluita on muotoiltu uudelleen vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön ja yritysten tarpeita. Asiakaskuunteluiden avulla on käynnistetty laajaa keskustelua työnantajien, oppilaitosten ja oppisopimustoimijoiden kesken. Kohderyhmänä ovat olleet erityisesti nuorten oppisopimuksessa mukana olevat työnantajan edustajat ja esimiehet. Lisäksi keskustelussa on ollut mukana opettajia. Asiakaskuunteluissa on syvennetty oppisopimuskoulutuksen hyötyä yritykselle työyhteisön kehittämisen näkökulmasta. Asiakaskuunteluissa on teemoina ollut mm. Miten voimme parantaa työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja tulevaisuuden oppisopimuspalvelut ja yritysten tarpeet.

Työantaja-asiakkaat toivovat koulutuksen alkuvaiheen huolellista suunnittelua. Kun henkilökohtainen opiskeluohjelma laaditaan yhteistyössä, jokainen osapuoli hahmottaa kokonaisuuden. Kokonaisuuden ymmärrys lisää sitoutumista.

Tulevaisuuden oppisopimuspalveluilta asiakkaat toivoivat yrityskohtaistamista, työpaikan osaamisen hyödyntämistä ja tietopuolisen opetuksen ajantasaisuutta. Oppisopimukset tulee räätälöidä yritysten tarpeisiin, hyödyntää joustavia tutkintorakenteita, tutkinnon osia. Yritykset toivoivat, että heidän osaamiseensa luotettaisiin ja sitä arvostettaisiin. Työpaikkojen oma osaaminen on hyödynnettävä koulutuksessa. Tietopuolisen koulutuksen sisältöjä ja niiden ajanmukaisuutta toivottiin parannettavan. Tärkeänä teemana nousi myös osaamisperustaisuus, olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ja aito henkilökohtaistaminen.

Yritykset toivovat, että oppisopimuspalvelut löytyvät yhdestä paikasta. Yrityselämällä ei ole aikaa kontaktoida eri tahoja, vaan oppisopimuspalvelut tulee jatkossa hoitaa yrityksiä keskitetysti palvellen. Sama nousi esille myös Kauppakamarin naisjohtajien Oppisopimushaaste –kampanjassa. http://oppisopimushaaste.fi/ Hankkeen tärkein suositus oli kootut oppisopimuspalvelut, jotka toimisivat samanlaisin prosessein ja ohjeistuksin.

Oppisopimustyöpaikat mahdollistavina työpaikkoina

Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen professori Petri Nokelaisen tutkimusryhmän oppisopimuskoulutusta koskevasta tutkimuksesta on saatavina ensimmäiset tulokset. Tulosten mukaan dynaaminen työympäristö tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kehittää laajempaa ja syvällisempää ammatillista osaamista. Jos työpaikan visiona on pysyvä ja muuttumaton työ, työpaikka saattaa toimia rajoittavana oppimisympäristönä.

Oppisopimuksen edellytyksiä varmistettaessa, on tärkeää tunnustella työpaikan mahdollistavuutta ja rajoittavuutta. Mahdollistavassa työpaikassa oppisopimusopiskelijalla on pääsy työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Tutkimustulosten mukaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi pääsy edisti opiskelijan relevanttien työelämävalmiuksien kehittymistä, uuden tiedon siirtymistä työpaikan käytänteisiin opiskelijan välityksellä sekä opiskelijan ammatti-identiteetin kehittymistä. Opettajien rooli on merkittävä jotta työpaikoilla pysähdytään myös ajattelemaan, reflektoimaan. Asiakaskuuntelut ja oppisopimuskoulutuksesta saadut tuoreet tutkimustulokset auttavat oppisopimustoimijoita kehittämään oppisopimusta oikeaan suuntaan.

Ennakkojaksot auttavat nuoria ja yrityksiä kohtaamaan

Viime vuosina onkin kehitetty uusia tuotteita, räätälöityjä palvelupolkuja. Oppisopimuksen ennakkojaksojen tarkoitus on madaltaa yritysten kynnystä palkata nuoria oppisopimuskoulutukseen. Asiakaskuunteluissa työnantajat toivoivat, että oppisopimuksen ennakkojaksot ja muut tukivaihtoehdot otetaan aktiiviseen käyttöön.

Kuva: Stadin oppisopimuskeskuksessa on kehitetty erilaisia ennakkojakson väyliä.

Yhtenä ennakkojakson väylänä Stadin oppisopimuskeskus on ideoinut ja toteuttanut yhdessä yritysten kanssa Työelämätreeni-valmennuksia. Treenejä on järjestetty vuodesta 2013 lähtien. Mukana on ollut 14 yritystä, nuoria opiskelijoita on ollut toista sataa.

Idea lähti liikkeelle, kun päätettiin etsiä ilman työtä ja koulutusta olevat nuoret ja tiedottaa heille oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudesta.  Aluksi rakennettiin yhteistyöverkosto, jonka kanssa etsittiin kohderyhmään kuuluvia nuoria ja annettiin heille vinkkejä työpaikan etsimiseen. Tämä ei tuntunut riittävältä. Ilmeni, että tiettyjen alojen yritykset kärsivät työvoimapulasta, mutta kynnys ”tuntemattomien” nuorten rekrytointiin ja sitoutuminen oppisopimuksen oli liian korkealla. Jatkuvassa rekrytointitarpeessa olevat yritykset sekä pienet ja keskisuuret yritykset kaipasivat rekrytointiapua. Päätettiin toimia nuorten ja työnantajien matcboxaajana. Työelämätreenijakson nimellä kulkenut palvelutuote kehitettiin valmentavaksi jaksoksi, jossa työnantaja ja kiinnostunut nuori kohtaavat. Työnantajalla oli mahdollisuus tutustua nuoreen ja kertoa yrityksestä/työnantajasta sekä alan työtehtävistä. Oppisopimuskeskuksen edustaja kertoi oppisopimuskoulutuksesta ja suoritettava tutkinto esiteltiin kattavasti. Työelämätreeni sisälsi myös tutustumiskäynnin rekrytoivaan yritykseen, tietoa työelämän pelisäännöistä ja valmennusta työhaastatteluun. Nuoren oli mahdollisuus tunnustella, tuntuuko ala ja koulutusmuoto oikealta. Työnantaja teki rekrytointipäätöksen treeniviikon jälkeen ja valituiksi tulleille solmittiin oppisopimukset.

Työelämätreenistä kehittyi erilaisten kokeilujen kautta yleinen treenijakso, joka on nyt keskeinen osa avoimen ammattiopiston koulutustarjontaa. Treenijaksoja on kehitetty koko ajan saatujen kokemusten kautta. Työelmätreenien idea ja sisällöt on integroitu osaksi VALMAn (ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus) oppisopimuksen ennakkojaksoja. Työelämä/yritystreenijaksojenkin kirjo on laajentunut. Yhteistyötä on tehty myös Respan (Helsingin kaupungin työllisyyspalvelut) kanssa. Yhdessä on toteutettu Työelämätreeni-valmennus, joka sisältää valmennusviikon jälkeisen työkokeilun ennen oppisopimuksen solmimista. Työkokeilun aikainen työ on mahdollista opinnollistaa ja siten lyhentää opiskelijoiden opiskeluaikaa. Yhteistyö jatkuu edelleen ja uusia Työelämätreenejä käynnistetään jatkuvasti.

Tuki työpaikoille  – työpaikkakouluttajakoulutuksen uudet mahdollisuudet

Asiakaskuunteluissa työantajat toivoivat lisää tukea nuorten kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Toivottiin nuorten työpaikkakouluttajille omia työpaikkakouluttajavalmennuksia. Myös työpaikkakouluttajien vertaisryhmiä toivottiin. Työnantajat totesivat, että koko työyhteisö on sitoutettava mukaan ohjaamiseen. Tärkeää on kannustaa nuorta löytämään työpaikkakouluttajan lisäksi myös muut tärkeät aikuiset työpaikalta.

Työpaikkakouluttajakoulusta on kehitetty ja edelleen kehitetään saatujen palautteiden sekä tutkimushankkeessa syntyneen tutkimustiedon pohjalta. Tarkoitus on soveltaa saatu tieto työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen ja sen ohjaamiseen. Oppisopimustoimijoiden yhteisessä valtakunnallisissa kehittämishankkeessa etsitään uusia tapoja työpaikalla tapahtuvan oppimisen tukemiseen.  Tavoitteena on työpaikkaohjaajien ja – kouluttajien arjen pedagogisen osaamisen vahvistaminen.

Ammatillisen koulutuksen reformi on haastanut oppisopimuskoulutuksen uudistumaan siinä missä muunkin koulutuksen. Oppisopimustoimijat ovat uudistaneet toimintaansa mm. kehittämällä oman henkilöstönsä yritys- ja asiakaspalveluosaamista (brokermaista toimintaa). Valtakunnallisesta OpsoDiili -hankkeessa on käynnistynyt välittäjävalmennus, jossa lähes sata toimijaa valmennetaan yrityksen osaamiskumppaniksi

Oppisopimustoimijat ovat työelämän palveluksessa. Ne toimivat välittäjänä opiskelijoiden, työelämän, ammattiopistojen ja aikuiskouluttajien välillä. Ne hoitavat osaamistarpeiden ennakointia – tarjoavat täsmällisesti työelämän tarpeisiin vastaavaa koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Kun tarkalla ja herkällä korvalla kuunnellaan, osataan entistä paremmin palvella ja räätälöidä palveluja sekä yrityksille että yksilöille. Yritysten menestyminen on keskeisin tavoite – teemme parhaamme!

Kiltakoulut ja Opettajakilta, opettajan verkostot muutosten voimavara?

Vieraskynä
Jari Välkkynen,  Kiltakoulut-valmentaja, ammattiin opettaja, yrittäjä

 

www.pintakilta.weebly.com
www.pintakilta.fi

Pintakilta Original perustettiin lähes viisi vuotta sitten, tammikuussa 2011. Kiltakoulut-toimintamallia ei erikseen suunniteltu eikä mietitty tulevana hankkeena. Pintakilta oli vastaus silloiseen pienempään murrokseen, jonka havaitsin olevan tulossa digitaalisten opiskeluvälineiden ja sosiaalisen median muodossa.

Kuva: Digitaaliset mediavälineet tulevat kädentaitojen tueksi käsityöammatteihin.

Opettajuuden ja opettajan työnkuvan muutos

Toimin silloin kuten kuka tahansa pienyrittäjä olisi toiminut ja muutin omia rutiinejani muuttuneen tilanteen vaatimalla tavalla vaikka toiminkin opettajana monialaisessa oppilaitoksessa. Kiltakoulujen peruspyrkimys on opettajan tai kouluttajan yritteliäisyys ja halu tehdä oma työnsä paremmin opiskelijoiden etua ajatellen. Pedagoginen ajattelu ja sen myötä tuleva opettamisen osaaminen ovat tärkeimpiä työkaluja ammatillisella opettajalla.

Kuva: Toisinaan tuntuu, että ammattiin opettajan työnkuva on monimutkainen…

Muutokset nähdään koulumaailmassa yleensä negatiivisina ja ne aiheuttavat monenlaisia tunteita. Onko opettajan työ niin autonomista, että hän voi tehdä päätöksen pitäytyä hyväksi havaituissa malleissa, jotka ovat toimineet modernin ja postmodernin ajan työkaluina, vastaten silloisen yhteiskunnan ja  teollisuuden haasteisiin? Mielestäni ei, vaan opettajan tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa oman opetuksensa oikea-aikaisuus ja ajantasaisuus. Opetamme nuoria ja vähän vanhempiakin selviämään muuttuvissa työolosuhteissa ja ammatteihin, joita ei välttämättä ole enää kymmenen vuoden päästä. Nykyisessä opetuskentässä pitäisi suunnata opetusta oppimaan oppimisen, yritteliäisyyden ja digitaalisten medialaitteiden hyödyntämisen osaamisen taitoihin. Myös taito verkostoitua ja oman CV:n jatkuva kerääminen/päivittäminen kuuluvat nykyaikaisiin osaamisvaatimuksiin lähes kaikilla toimialoilla.

Kiltakoulut-toimintamalli vastaa ajan haasteisiin

Kiltakoulut-toimintamallissa opiskelijoille opetetaan alusta lähtien tiimityötaitoja, vertaisoppimista, projektiosaamista ja verkostoitumista. Sähköinen oppimispäiväkirja eli blogi valmentaa opiskelijoita tulevaan työnhakuun ja oman oppimisen reflektoimiseen, toivottavasti myös kriittiseen medialukutaitoon. Opetussuunnitelmat ovat todella joustavia, jos niitä haluaa käyttää opiskelijoiden yksilöllisten opinpolkujen rakentamiseen. Kiltakoulut-toimintamalli haastaa myös opettajia ja kouluttajia verkostoitumiseen, tiimiopettajuuteen ja vertaisoppimiseen; Kiltaopettajat pitävät yhteyttä toisiinsa Opettajakilta- ja Kiltakoulut-verkostojen mediaympäristöjen avulla. Hyvät käytänteet ja onnistuneet pedagogiset kokeilukokemukset leviävät lähes reaaliajassa verkoston foorumeilla. Opettaja on yleensä ensimmäinen esimerkki opiskelijan vanhempien jälkeen työelämässä toimivasta ihmisestä, joten opettajan oma työmoraali ja toimintamallit ovat erittäin tärkeässä roolissa. Opiskelija tarkkailee opettajaansa myös substanssialan edustajana, joten opettajan asenteet saattavat vaikuttaa opiskelijan tulevaan työn kuvaan lähtemättömästi. Ammatillisen opettajan työnkuvaan ja oman ammattitaidon ylläpitämiseen kuuluukin sekä oman substanssialan että opettajan pedagogiikan ylläpitäminen ja päivittäminen jatkuvasti.

www.opettajakilta.weebly.com

Opettajakilta-verkosto

Opettajakilta-verkoston ylläpitäjäksi perustettiin keväällä 2015 Opettajakilta Original. Opettajakilta-sivusto toimii samalla materiaalipankkina, josta opettajat voivat hakea itseopiskelumateriaalia. Opettajakilta toimii verkostona opettajankoulutuksesta valmistuneille sekä pedagogiikasta kiinnostuneille, jotka haluavat jatkaa keskustelua pedagogiikasta. Verkosto toimii myös vertaistukena, jos opettaja kokee olevansa yksin työyhteisössään. Pedagoginen kehittäminen ei välttämättä kosketa läheskään jokaista opettajaa, jolloin näimme tarpeen opettajien omalle killalle. Tällä hetkellä toiminta on keskittynyt vahvasti HAMKin Ammatilliseen opettajakorkeakouluun. Opettajakillan johtoryhmään kuuluu jäseniä myös muista oppilaitoksista ja Kiltakoulut-verkostosta. Opettajakiltaan voi hakea jäseneksi ammatillisen opettajakoulutuksen jälkeen tai Kiltakoulut-valmennuksen jälkeen. Osa jäsenistä kutsutaan Opettajakiltaan. Killan puuhanaisina ja –miehenä häärivät tällä hetkellä Sanna Brauer (AMOK, Oulun Ammatillinen opettajakorkeakoulu) ”Some-Sanna” Ruhalahti (HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu), Anne-Maria Korhonen (HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu) ja Ari Kedonperä (Kiipulan ammattiopisto).

www.kiltakoulut.fi

Kiltakoulut-toimintamallin perusasioita:

Pilvipalvelu = oppikirja
Sähköinen oppimispäiväkirja = vihko
Mobiililaite = tallennusväline, ”kynä”

Kiltakoulut lyhyesti:

• Kokoelma pedagogisia toimintamalleja, joiden avulla kouluttaja/opettaja voi helpommin vastata nykyaikaisen koulutuksen haasteisiin

• Verkosto, jonka avulla voi löytää nopeasti vastauksia

• Oppimisympäristömalli, jonka avulla voi kehittää koulutusta

• Kansallinen ja alueellinen toimija, konkreettista yhteistyötä koulujen ja opettajien välillä

• Opettajien täydennyskoulutusta opettajakorkeakoulujen kanssa yhteistyössä

• Ammattiopisto Tavastian rekisteröity tavaramerkki

Linkit:

Opettajakilta Facebook-ryhmä, keskustelua pedagogiikasta:
https://www.facebook.com/groups/432033896901671/?fref=ts

Kiltakoulut:
www.kiltakoulut.fi

Killat Suomessa:
https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=zFezNquUKwUs.kMUQL9JGiZe0

Koulutuksen digitalisaatio tapahtuu. Tai sitten sitä johdetaan.

Avainsanat

digiloikka, digitalisaatio, innovaatiot, johtajuus, kansainväliset vertailut, osaaminen, pedagoginen johtajuus, Suomi, toimintakulttuuri, uudistaminen

Mitä digitaalisuus tarkoittaa koulutuksessa?

Digitaalisuus voi tarkoittaa pedagogisesti mielekkäitä työvälineitä ja sovelluksia tai laajaa koulutuksen ekosysteemiä, avoimen tiedon ja tiedonjakamisen mahdollistamaa kokeilukulttuuria. Digitaalisuus voi tarkoittaa oppijakeskeisempää tapaa oppia. Digitaalisuuden määritteleminen mahdollisimman laajasti auttaa koulutusorganisaatiota ymmärtämään, miten digitalisaatio muuttaa maailmaa. Digitaalisuuden määrittely mahdollisimman tarkasti osana jokapäiväistä toimintaa auttaa puolestaan konkretisoimaan, mitä se tarkoittaa käytännössä. Digitaalisten palvelujen tärkeimpänä lähtökohtana pidetään asiakaslähtöisyyttä. Digitaalisten koulutuksen tärkein lähtökohta on oppijakeskeisyys.

Koulutuksen digitalisaatio etenee, vaikka se edellyttää monimutkaisia tekijöitä ja taloudellista panosta, esimerkiksi teknologista infrastruktuuria, helppokäyttöisiä palveluja ja uutta osaamista.  Digitalisaatio ilman tavoitteellista johtamista on kuitenkin tehotonta ja päämäärätöntä. Purskeet ja kokeilut eivät vakiinnu kestäviksi ratkaisuiksi.

Digi, johtajat ja asenteet

Palvelualojen työnantajat kysyivät Digitaloudesta kasvua 2015 -selvityksessään tuhannelta palvelualan yritysjohtajalta näkemyksiä digitalisaatiosta. Vastaajista 63 prosenttia ei pidä digitalisaatiota strategisen painotuksen arvoisena asiana. Yritysten kasvuodotukset sen sijaan ovat sitä korkeammat mitä enemmän ne hyödynsivät digitaalisuutta. Euroopan komission vuonna 2013 tekemän tutkimuksen (Survey of Schools – ICT in Education) mukaan suomalaisten peruskoulujen rehtorit uskovat tieto- ja viestintätekniikan hyötyihin vähemmän kuin eurooppalaiset kollegansa. Lukion ja ammatillisten oppilaitosten rehtorien uskomus hyötyihin oli vain hieman eurooppalaista keskitasoa parempaa. Ilmiö näkyy myös tämän vuoden Digibarometrissä: vaikka Suomella on 22 maan vertailussa parhaat edellytykset kehittää digitalisaatiota, jäämme sen hyödyntämisessä jatkuvasti muita jälkeen, tässä tutkimuksessa sijalle viisi.

Mitä-keskustelun sijaan päätöksiä ja toimeenpanoa

Suomessa ei ole pulaa digiosaamisesta ja asiantuntijoista. Sitran Mikko Kosonen kirjoittaa blogissaan, että asiantuntijuus on ensiarvoisen tärkeää, mutta asiantuntija-johtajuus vie helposti ohipuhumiseen ja loputtomaan debatointiin.  Hänen mukaansa suurten rakenteellisten muutosten esteenä ei ole asiantuntijuuden puute, vaan päätöksenteko- ja toimeenpanokyvyn puute. Tarvitaan johtajuutta. Mitä-kysymyksistä keskustelu on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin toimeenpano.

Elinkeinoelämän keskusliiton Otetaan digiloikka! -raportissa todetaan organisaatioiden toiminnan usein ankkuroituvan keskijohdon ylläpitämiin, ylläpitäviin rutiineihin. Vaikka organisaation strateginen johto ja työntekijät olisivat hyvinkin samoilla linjoilla parempien toimintatapojen tarpeesta, saattaa organisaatio ruveta jarruttamaan sen sisältä kumpuavia parannusehdotuksia ja uudistuksia.

Kyse ei ole pelkästään suomalaisten organisaatioiden ominaisuudesta, vaan ilmiö on maailmanlaajuinen. Ratkaisuna on usein tietoisesti avoimemman ja yhteisöllisemmän työskentelykulttuurin rakentaminen. Tämä mahdollistaa digitaalisten toimintojen kehittelyn ja kokeilemisen keskijohdon ja asiantuntijoiden yhteistyönä.

Digitalisaatio edellyttää johtamisen paradigman muutosta

Organisaatiokulttuurin uudistaminen digitaalisille innovaatioille suotuisaksi ei kuitenkaan ole keskijohdon käsissä. Kehittämisen johtaminen edellyttää paradigman muutosta johtajuudessa. Deloitten Global Human Capital Trends -kyselytutkimukseen vastasi 3 300 suurten yritysten HR- ja liiketoimintajohtajaa 106 maasta. Globaalisti kehittämiskohteiden kärjessä olivat työkulttuurin uudistaminen, sitouttaminen, johtajuus, oppiminen ja kehitys. Suomessa johtajuus oli kuitenkin vasta sijalla viisi. Sitä tärkeämmäksi nähtiin muun muassa tekninen hr-analytiikka. Johtaja Eva Tuominen (Talouselämä, 2015) kommentoi tuloksia: ”Meillä on edelleen sellainen ajattelutapa, että työntekijä saa olla tyytyväinen, jos hänellä on työpaikka”. Voisi kuvitella, että organisaatiossa, joissa on vallalla tällainen ilmapiiri, ei varsinaisesti kehitellä johdon ja työntekijöiden yhteisiä digi-innovaatioita.

Onko osaamista enemmän organisaation ulko- kuin sisäpuolella?

Yhtenä ratkaisuna organisaation sisäiseen jarruun on digiosaamisen hankkiminen organisaation ulkopuolelta. Erityisesti liike-elämässä on koettu, että ulkoinen asiantuntemus auttaa organisaatiota arvioimaan omia prosesseja paremmin. Ulkopuoliset (lue: konsultit) eivät ole sidottuja olemassa olevaan tekemisen tapaan. Koulutusorganisaatiossa arvioiminen ja kehittäminen ovat kuitenkin osaamisen ydintä. Jos koulutusorganisaatio jostakin syystä sitkeästi käsittää kehittämisen perustehtävänsä ulkopuoliseksi tukitoiminnoksi, se on käytännössä jo lopettelemassa toimintaansa. Kokonaan toinen asia on koulutusorganisaatioiden rajat ylittävä yhteiskehittäjyys ja tiedonluominen kehittäjäverkostoissa.

 Missä ovat opettajien digitaaliset innovaatiot?

Pelillistämisen ja verkkoyhteisöjen tutkijan Bronwyn Stuckeyn (Australian Association for Research in Education, 2015) mukaan koulutuksen erityinen ongelma on se, että opetukseen tuodaan digitaalisia ratkaisuja, joiden kehittämiseen opettajat ja muut koulutuksen kehittämisen asiantuntijat eivät ole riittävästi osallistuneet. Aitoa yhteiskehitystä ei käytännössä ole. Testialustana, kokeilukulttuurina tai loppukäyttäjänä toimiminen ei ole Stuckeyn mukaan digitaalisen oppimisinnovaation yhteiskehittäjyyttä. Tämä liittyy myös vaikeuteen tunnistaa koulutusalan autenttista asiantuntijuutta – “jokainen tietää koulun kehittämishaasteet, kuka tahansa voi luoda koululle digiratkaisun”. Suomessa tilanne vaikuttaa australialaistutkijan esittämää kuvaa paremmalta. Maassa on paljon liike-elämän, teknologiaosaajien ja koulutusorganisaatioiden yhteistyöverkostoja, joissa kehittäjäopettajat toimivat aktiivisesti.

Kehittämistyön tulokset eivät kuitenkaan leviä riittävästi. EU:n Survey of schools – ICT in Education -tutkimus (2013) osoitti, että suomalaisten oppilaiden käsitykset tietotekniikan hyödystä opetuksessa ovat Euroopan alhaisimpia. Education and Training Monitor 2014 -tutkimus puolestaan kertoo suomalaisopettajien kiinnostuksen käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa olevan Euroopan häntäpäässä. Suurimpana esteenä TVT:n opetuskäytölle suomalaiset opettajat pitävät hyvien mallien puuttumista, vähäistä täydennyskoulutusta ja digitaalisten materiaalien puutetta.

Suomalainen koulutus kykenee muuttumaan ja luomaan menestystä

Samaan aikaan on totta, että suomalaiset opettajat ja koulutusalan asiantuntijat ovat korkeasti koulutettuja, osaavia ja arvostettuja. Koulutuksen erityisenä vahvuutena ja kansainvälisen mielenkiinnon kohteena ovat koulutuksen tuloksellisuus, oppijakeskeisyys, tasa-arvoisuus ja aktivoivat opetusmenetelmät. Koulutus on tehokasta, laadukasta ja luotettavaa. Miten nämä perustavanlaatuiset vahvuudet saadaan myös koulutuksen digitalisaatiokehityksen vahvuuksiksi?

Rehtori, emeritus Veijo Hintsasen (2015) mukaan koulutusorganisaatioiden vuosikymmenten myötä syntyneet rakenteet on betonoitu fyysisinä toimintaympäristöinä, toimintatapoina ja henkilöstöryhminä taustajärjestöineen ja virkaehtosopimuksineen järjestelmäksi, jonka muuttaminen ei käy käden käänteessä (”Älä sopeudu hitaasti”, 2015). Kuitenkin juuri koulutuksella ja koulu-uudistuksilla on Suomessa vastattu menestyksellisesti yhteiskunnan muuttuviin haasteisiin ja kipukohtiin. Historiallisina esimerkkeinä sotien jälkeisen jälleenrakennus-Suomen osoittama velvoite kunnille kehittää ammatillista koulutusta nopean teollistumisen tueksi – ja peruskoulu. Nämä päätökset ovat edellyttäneet paitsi monialaista kehittämistä myös pelotonta toimeenpanoa.

Esimerkkinä Vantaan tiikerinloikka

Kehittämisessä tarvitaan tiikerinloikan tekijöitä, joita muut seuraavat. Jonkun on kokeiltava ensin, jotta muut voivat tehdä kokeilun tuottaman tiedon pohjalta omia ratkaisujaan, seistä kokeilijan hartioilla. Vantaan kaupunki jakoi kaikille kouluilleen noin 16 500 tablettitietokonetta syksyllä 2014. Vantaan johtajat, kehittäjät ja opettajat rakentavat tavoitteellisesti uutta digitaalista toimintakulttuuria, jossa lähtökohtana on oppija. Jos yksi Suomen velkaisimmista kaupungeista kykenee tähän, voidaan perustellusti olettaa, että mahdoton on mahdollista myös muualla.

Digitalisaatio koulutuksessa edellyttää:

1. Päätöksentekoa ja toimeenpanoa
2. Opettajalähtöistä yhteiskehittäjyyttä
3. Rakenteellisia ratkaisuja innovoinnin mahdollistamiseksi

Digitaalisen hallinnon pääkohdat (O’Reilly, 2014):

1. Tue avoimia standardeja.
2. Suunnittele palvelut tukemaan aktiivista osallistumista.
3. Tee asioiden kokeilemisesta helppoa.
4. Opi ulkopuolisilta osaajilta.
5. Luo edistymisen mittaamisen kulttuuri.
6. Rakenna yksinkertaisia digitaalisia palveluita, joita on helppo kehittää.

Kirjoituksen lähteet ja lisää lukemista:

Digibarometri 2015. DIGILE Oy, Liikenne- ja viestintäministeriö, Tekes, Teknologiateollisuus ry, Verkkoteollisuus ry. 17.3. 2015.
http://www.digibarometri.fi

Digital Leadership. An interview with Tim Reilly, 2014.
https://www.capgemini-consulting.com/resource-file-access/resource/pdf/tim-oreilly.pdf

Digitaloudesta kasvua 2015 -tutkimus (Palvelualojen työnantajat Palta ry). http://www.palta.fi/c/document_library/get_file?uuid=411b83c9-c864-4dc2-afae-5be97c822b67&groupId=10294

”EU-komissio moittii jäsenmaita nihkeydessä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä”. Opetushallituksen verkkouutinen, 17.11. 2014. http://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/eu-komissio_moittii_jasenmaita_nihkeydesta_tieto-_ja_viestintatekniikan_opetuskaytossa

Global Human Capital Trends 2015. Deloitte. http://www2.deloitte.com/us/en/pages/human-capital/articles/introduction-human-capital-trends.html

”Johtaminen muutoksen ajurina”. Mikko Kosonen, Sitra, 9.4.2015. http://www.sitra.fi/blogi/julkishallinnon-johtaminen/johtaminen-muutoksen-ajurina

”Korkeakoulut ja digitalisaatio”. Tapio Kosunen, Opetus- ja kulttuuriministeriö, 12. 5. 2014. http://www.minedu.fi/opencms/opencms/handle404?exporturi=/export/sites/default/OPM/Tapahtumakalenteri/2014/05/ICT_opetus/Kosunen_12.5.2014.pdf

Otetaan digiloikka! Mikael Jugner, Elinkeinoelämän keskusliitto, 22.4. 2015. http://issuu.com/ekverkkojulkaisut/docs/otetaan_digiloikka

”Suomi ui HR-trendeissä vastavirtaan”, Talouselmämä 9.5.2015. http://www.talouselama.fi/tyoelama/suomi+ui+hrtrendeissa+vastavirtaan/a2304064#commentsList

Survey of schools: ICT in Education, European Commission, 19.3. 2013. http://ec.europa.eu/information_society/newsroom/cf/dae/itemdetail.cfm?item_id=9920

The Education and Training Monitor 2014, European Commission, 12.11.2014. http://ec.europa.eu/education/news/2014/1211-etmonitor2014_en.htm

”Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö Suomessa muuta Eurooppaa jäljessä”. Opetushallituksen tiedote, 2013.
http://www.oph.fi/lehdistotiedotteet/2013/015

”Vantaan digipomo punoi konttorissa neljän miljoonan euron säästöt”. Helsingin Sanomat, 10.11.2014.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1415506480153?jako=0cddd41fcc6173776d23f73c56e5b866&ref=tw-share

“Why aren’t more teachers involved in educational technology innovations?” Bronwy Stuckey, Australian Association for Research in Education, 10.5. 2015. http://www.aare.edu.au/blog/?p=1045

”Älä sopeudu hitaasti”. Veijo Hintsanen, 27.4. 2015.
http://www.sttk.fi/2015/04/27/ala-sopeudu-hitaasti/

Kuvat: HAMK University of Applied Sciences

Tulevaisuuspuheet ja jälkipuintikahvila

Avainsanat

fasilitointi, kahvit, kehitteillä oleminen, MOOC, oppiminen tulevaisuudessa, oppimisen rakentaminen, osallistumisen edistäminen, pedagoginen käsikirjoitus, rentoilu, robotiikka, rohkeus kokeilla, ryhmätyömenetelmät, tavoitteelinen toiminta, tulevaisuuden opettaja, uusi arviointi, yhteisöäly, yhteisöllisyys, yhteistyö

Helena Aarnio, Anne-Maria Korhonen, Jaana Kullaslahti, Sanna Ruhalahti & Essi Ryymin

Pidimme ITK-päivillä 16.4.2015 teemaseminaarin nimeltä ”Tulevaisuuspuheet ja jälkipuintikahvila”. Tarkoituksena oli pohdiskella koulutuksen ajankohtaisia haasteita dialogisesti ja rakentaa yhteisöllisiä näkemyksiä tässä ja nyt. Seminaarin ajankohta oli haastavasti iltapäivällä pitkän konferenssipäivän jälkeen. Ei siis enää ”Yksi puhuu, muut nukkuvat” -menetelmää. Kokeilimme sen sijaan fasilitoitua kahvilanpöytätyöskentelyä.

Tuoretta kahvia, hieman syömistä, istutaan viiden suuren pöydän ääreen. Aloituksena PedaLadyjen kepeänhumoristinen laulu ”Vie minut pilveesi”, johon kahvilan väki osallistuu. Seuraavaksi vuorossa viisi lyhyttä hissipuhetta viidestä eri tulevaisuusteemasta hienoisella retorisella kärjellä varusteltuna. Kukaan puhujista ei ole äänessä kahta minuuttia enempää. Sisällöt on etukäteen mietitty, mutta mukaan leivotaan vielä päivän aikana nähtyä ja kuultua aiheen fokuksessa. Puheiden jälkeen seminaarin osallistujat parveilevat oman kiinnostuksena mukaan sen puhujan pöytään, jonka alustus tällä kertaa kutkutti eniten. Seminaaritilaan saa myös jäädä havainnoimaan vapaasti ilman sitoutumista työskentelyyn. Sivusta seuraaminen on sallittua ja suotavaa.

Kahvilanpöydissä aiheita jatkojalostetaan samasta kiinnostuneiden kanssa alustajan esittämän kysymyksen, haasteen tai väittämän pohjalta. Keskustelun tukena ovat dialogiset menetelmäkortit, jotta vuorovaikutus rakentaisi yhteistä ajatusta. Ideat kirjoitetaan ja piirretään kahvittelun lomassa pöytäliinaan. Pöytätyöskentelyä fasilitoi aiheesta hissipuheen pitänyt alustaja, joka kuvaa tuotoksia tabletillaan ja rakentaa niistä ad-hoc -muistion. Lopuksi jokaisen pöydän ohjaaja kertoo ryhmien ideat ja ajatukset yhden minuutin tiivistelmänä koko seminaariyleisölle. Seminaarin päätetään PedLadyjen lauluun ”Härpäkkeet”, johon koko hyväntuulinen kahvila osallistuu.

Avainsanat: fasilitointi, kolmannen sukupolven ryhmätyömenetelmät, rentoilu, kahvit

Työskentelyä tulevaisuuspuheiden jälkipuintikahvilassa. Kuva: Irmeli Lignell

Puhujien tiivistelmät ryhmien yhteisestä pohdinnasta

Voidaanko tulevaisuuden koulussa hyvin? -ryhmä

Yhteenveto Helena Aarnio

Kouluihin tarvitaan yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa uskalletaan kokeilla ja tehdä virheitä. Virheet ovat rutiinia, normaalia toimintaa, jota sitten korjataan. Niitä ei koeta maailmanloppuna. Epäonnistuneena ei ole epäonnistuja – kokeilu ei voi epäonnistua. Epäonnistuminen on oppimista. ”Sometimes you win, sometimes you learn.” Lupa epäonnistua tuo mukanaan hallinnan tunnetta, turvallisuudentunnetta ja osallistumishalua.

Osallistumiseen voivat innostaa myös ”energiserit”, esimerkiksi leikki, peli, kisa tai tutut verkon työkalut. Oma kysymyksensä ovat verkko-opiskelijat. Osallistumista voidaan oppia pienillä helpoilla osallistumisharjoituksilla. Osallistuminen ja onnistuminen, ”me teimme -kokemus” tuo hyvinvointia. Annetaan tilaa yksilöllisille ratkaisuille, löydetään eri teitä edetä. Motivaatio herää mahdollisuudesta vaikuttaa, kannustuksesta ja rohkaisemisesta. Seurauksena on hyvä mieli kuulluksi tulemisesta ja arvostamisesta. Osallistujat opettelevat hyväksymään erimielisyydet asiaan kuuluvina. Kuinka tämä toteutuu? Lanseerataan kokeilu riittävän ajoissa ja niin, että osallistujat tuottavat itse tavoitteet ja keinot. Heitetään heille tilanteita ratkaistavaksi. Kehitetään hyvinvointia luovaa oppimiskulttuuria, joka ohjaa oppimaan.

Avainsanat: Yhteisöllisyys, rohkeus kokeilla, kehitteillä oleminen, osallistumisen edistäminen

Uusi teknologia edellyttää kehitteillä olemista ja rohkeutta kokeilla. Kuva: Irma Mänty (BETT Show 2015)

Tarvitseeko tulevaisuuden digiosaajaa enää opettaa? -ryhmä

Yhteenveto Jaana Kullaslahti

Tulevaisuudessakin tarvitaan edelleen opettajaa, mutta opetus on muutoksessa. Opettaminen tulisi määritellä uudelleen. Opettajaa tarvitaan tiedon jäsentelyyn,  syys-seuraussuhteiden avaamiseen, havainnointiin ja soveltamiseen, kriittisyyteen ohjaamiseen ja turvallisen ympäristön luomiseen. Opettaja toimii innostajana ja innostuksen rakentajana. Opettaminen ja oppiminen on iloinen asia vaikkakin vaatii työtä. Olennaista on yhdessä tekeminen ja innostuminen. Joudutaan miettimään, miten oppiminen ja opiskelu muuttuu tulevaisuudessa. Teknologia ei korvaa opettajaa, mutta robotit voivat toimia opettajan avustajina ja työskentelevät esimerkiksi rehtorin alaisuudessa. Tässä on uusi työalue oppilaitoksen tietohallinnolle. Robotit eivät moiti, ovat kärsivällisiä ja jaksavat innostaa. Kotirobotit auttavat oppijaa kotona, koulurobotit koulussa ja virtuaalirobotit verkossa.

Avainsanat: Oppimisen rakentaminen, opettaminen tulevaisuudessa, robotiikka, yhdessä tekeminen, uusi teknologia

Tulevaisuuden rehtorin uudet alaiset. Kuva: Irma Mänty (BETT Show 2015)

Älykkäämpi MOOC -ryhmä

Yhteenveto Sanna Ruhalahti

Älykkäämpien massiivisten avointen verkkokurssien (MOOC) tekemiseen tarvitaan eri alojen osaavia toimijoita. Pedagogisen käsikirjoittamisen tueksi tarvitaan monialaisia osaajia, jotta opetuskokonaisuudesta syntyisi eheä. Oppimisen yhteisöllisyyden tilaa ja mahdollisuuksia tulisi tarkastella koko oppimisprosessin näkökulmasta. Uudenlaisten avoimien verkkokurssien kehittämistoimintaan tarvitaan entistä parempia verkostoja, resursointia sekä mahdollisesti kansallista ja kansainvälistä rahoitusta. Vertaisoppimisen ja -arvioinnin mahdollisuuksia on hyvä hyödyntää tulevilla kursseilla sekä mahdollistaa data-analyysejä. Älykkäästi rakennetuissa massiivisissa avoimissa verkkokursseissa keskiössä on oppiminen, mutta miten varmistua pedagogisesta laadusta? Parhaimmillaan yhteisöllisyyteen ja älykkääseen yhdessä oppimiseen päästään positiivista ryhmän painetta lisäämällä.

Pöytäliina yhteisömuistina jälkipuintikahvilassa. Kuva: Irmeli Lignell

Avainsanat: MOOC, yhteisöllisyys, pedagoginen käsikirjoitus

 Villitse Badgeteillä ja Backpackillä -ryhmä

Yhteenveto Anne-Maria Korhonen

Mihin tarvitsemme digitaalisia osaamismerkkejä ja miksi, pohdittiin kahvipöydässämme. Tiedämme, etteivät ne korvaa paperisia tutkintotodistuksia. Löysimme kuitenkin varsin tärkeitä työelämän taitoja virallisten tutkintotavoitteiden lisäksi, joista osaamismerkin voisi myöntää. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi 10-sormijärjestelmän käyttötaito, ilmiöiden oppiminen peruskoulussa, tutkijan osaaminen ammattikorkeakoulussa, ryhmäosaaminen, kansainvälinen osaaminen, vapaan sivistystyön osaaminen…Opettajan osaamisesta löydettiin erikseen muun muassa verkko-osaaminen ja osallistuva/osallistava opettaja. Taitoja siis löytyi helposti virallisten tutkintojen ulkopuolelta lukuisia, jotka ansaitsisivat jonkinlaisen tunnustuksen osaamisesta.

Pöydässä oltiin yhtä mieltä siitä, että merkki myönnetään hakemuksesta. Myöntäjiä sitten pohdittiinkin pitkään. Järjestelmä mahdollistaa sen, että kaikki voivat myöntää niin halutessaan mitä tahansa merkkejä, joita itse voivat myös luoda. Nopeasti päädyttiin miettimään, kärsivätkö digitaaliset merkit inflaation helppoudellaan? Ja toisaalta kuitenkin pohdittiin, ettei kaikkia paperitodistuksiakaan haluta aina käyttää. Kaiken pohdinnan jälkeen päädyttiin yleisesti kuitenkin positiiviseen suhtautumiseen digitaalisia merkkejä kohtaan.  Parhaimmillaan digitaalinen osaamismerkkijärjestelmä voi kannustaa yhteisöllisyyteen, se voi sitouttaa ja motivoida oppimaan. Mitä siis ajattelette, jos opettajan osaamisesta digitaalisen osaamismerkin voisivatkin myöntää opiskelijat?

Avainsanat: digitaalinen osaamismerkki, osaamisen tunnustaminen

Ajattelun ulkoistaminen ja dialogiset menetelmäkortit tehostavat yhteistyötä jälkipuintikahvilassa. Kuva: Irmeli Lignell

Yksin parvessa – missä on yhteisöäly?

Yhteenveto Essi Ryymin

Pöytäryhmämme jäsenet olivat kehitysoptimisisia pedagogeja, jotka loivat kahvilanväkeen luottamusta älykkään yhteistoiminnan määrätietoiseen kehittämiseen. Yksi tärkeimmistä tekijöistä on yksinkertaisesti ryhtyä harjoittelemaan enemmän yhdessä tekemistä, tiedonluomista ja ongelmanratkaisua kaikilla kouluasteilla sekä samalla tehdä siitä tietoisempaa ja tavoitteellisempaa toimintaa koko yhteisössä. Tarvitaan arviointikulttuurin muutosta ja arvioinnin monipuolistamista. Arviointia voisi käyttää avoimemmin ja dynaamisemmin työkaluna yhteistoiminnan ohjaamiseen. Olisi tärkeää osata havainnoida ryhmäprosesseja ja -dynamiikkaa. Olisi myös tehtävä näkyviksi ne piiloiset rakenteet, jotka ehkäisevät ja vaikeuttavat yhdessä oppimista ja jakamista. Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että oppilas mielellään panttaa omat vastauksensa vierustoveriltaan? Loppukiteytyksenä kaksi kysymystä: minkälaista osaamista tarvitaan, jotta yhteisöäly mahdollistuu? Minkälaista osaamista opettajalta edellytetään yhteisöälyn harjoittelun ohjaamiseen?

Avainsanat: yhteistyö, yhteisöäly, tavoitteellinen toiminta, uusi arviointi

Yhteistyötila LeaForum, Oulun yliopistossa. Kuva: Jaana Kullaslahti